Tekstit

Torinon reissu

Kuva
Hyvähän sitä näin keväällä päivitellä syysloma kuulumisia Italiasta, mutta on vaan ollut niin hektistä ja itselle kirjoittaminen vaatii tietynlaisen mielentilan. Joten tässä nyt sitten kirjoitan taas tajuntani virtaa auki ja muistelen viime syksyn syyslomaa Torinossa ja Piemontessa. Olin kuullut Torinosta paljon hyvää sekä myös sellaista tuttaviltani,  ettei se olisi  niin kummoinen paikka. Noh, ennen reissuani googlettelin tietoa Torinosta ja esimerkiksi paikallisista herkuista sekä paikoista, missä kannattaa käydä ja huomasinkin, että Torinosta ei löydy samalla tavalla tietoa kuin useista muista Italian kaupungeista, sillä se ei ole niin turistikaupunki kuin vertaa esim. Firenzeen, Roomaan, Milanoon tai vaikkapa Venetsiaan. Torinohan on suuri teollisuuskaupunki Alppien juurella. Torino tunnetaan Italiassa,  erityisesti Fiat-autotehtaastaan sekä erilaisesta kaavoituksestaan ja on saanutkin lempinimekseen pikku-Pariisin, sillä barokkityyli näkyy kaupungin rakennuksissa vahvasti,

Amalfin rannikolta ja Caprilta

Kuva
Jokaisellahan on tiettyjä elokuvia, joita katsoo, kun tarvitsee piristystä. Itsellenihän tällaisia tärkeitä elokuvia ovat Toscanan auringon alla sekä Eat prey love ja oikeastaan molemmat elokuvat "antoivat suunnan" heinäkuun matkalleni, sillä siitä lähtien, kun olen ensimmäisen kerran katsonut Toscanan auringon alla, olen halunnut käydä Positaanossa ja Amalfin rannikolla ihastelemassa niitä jyrkkiä kallioita ja pikkuruisia kapeita teitä.  Lisäksi Eat prey love- elokuvassa (ja myös kirjassa) päähenkilö viettää pitkän ajan Roomassa ja opiskeli myös samaisessa kielikoulussa, missä minäkin viime heinäkuussa.  Sorrento ja San Angello No kuitenkin, Roomasta jatkoin matkaani siis Amalfin rannikolle. Ensimmäisenä etappina minulla oli Sorrento, joka on kuuluisa sitruunoistaan ja limoncellostaan. Sorrentoon matkasin Flixbussilla Roomasta. Toinen vaihtoehto olisi ollut mennä junalla Napoliin ja vaihtaa siellä paikallisjunaan. Sorrentossa vietin 4 yötä hostellissa, mikä oli varsin